Kalastelua Iijärvellä


Jäät ovat puskeneet kivikoita selkien reunoille

Inarin Iijärveä pidetään uistelijoiden paikkana. Se sopii lähinnä omatoimikalastajille, jotka tuovat mukanaan veneen varusteineen, hankkivat erilliset kalastusluvat ja yöpyvät teltassa. Järvi vaatii Inarin erämaa-alueen kalastusluvan, joka maksaa 35 euroa/vko. Autiotupia lähettyvillä ei ole. Järvi sijaitsee kaukana teistä Kaldoaivin erämaan vieressä. Matkaa Inari-Utsjoki –tieltä kertyy 28 km kapeaa, mutta kohtuukuntoista hiekkatietä ajaen. Veneille on hyvä, betoninen laskupaikka. Järvestä löytyy nykyjään syvyyskäyrilläkin varustettuja merikarttoja, mikä helpottaa karikkoisilla vesillä liikkumista. Paikasta on ollut juttu Erä-lehdessä 8/2001.


Leiripaikka Rovaniemen rannalla
Menopäivä

Lähdimme liikkeelle klo 5.00 Jämsästä. Pyrimme saapumaan Ivaloon klo 17 mennessä, jolloin varaamamme veneen luovutus oli määrä tapahtua. Perille saavuttuamme olimme aikataulusta hieman edellä, joten kävimme syömässä ST1:n lounaan. On riittävän hyvä lounaspaikka.
Nyt emme ottaneet venettä mukaan. Sen vetäminen max. 80km/h vie aikaa ja lisää polttoaineen kulutusta. Safari Service:ltä Nellimistä saimme sopivan tarjouksen soutuveneestä 5hv perämoottorilla ja lisätankilla varusteineen(50e/vrk täydellä vastuulla). Palvelufirma oli meille tuttu sitten v. 2013 tekemämme Inarijärven uistelureissun. Jos on oma perämoottori, veneen vuokraus siihen lienee 20/vrk.
Jatkoimme Inariin, jossa tapasimme vanhat reissukaverini Laurin ja Markon. He olivat palaamassa Norjaan suuntautuneelta kalastusreissulta. Olimme aiemmin jo sopineet tapaamisen Inarissa. Juttelimme kiireisimmät uutiset hotelli Inarin terassilla olutlasin ääressä.
Alkuillasta saavuimme järvelle. Sää oli pohjoistuulinen, pilvipoutainen, 17 astetta. Ajelimme veneellä Rovaniemeen, johon pystytimme teltan. Kun sää oli hyvä, lähdimme heti uistelemaan lähivesille. Kokeilin uutta HK Varman taimen-vaappua. Eka nosto oli pieni ahven. Hetken päästä tarttui jotain isompaa – puolikiloinen hauki. Meni jonkin aikaa, kun taas oli jotain kiinni. Ylös tuli puolen kilon taimen. Iltapala teltalla odotti, joten käännyimme takaisin. Sitten tapahtui se pahin. Olin laskenut siiman kelasta lähelle loppua. Pohjakosketus veti lopunkin siiman ja katkaisi pohjasolmun. Siinä meni kelallinen siimaa ja varmaan paras kuvani heti alkuun. Saman vaapun löysin myöhemmin uuteen käyttöön.


Iijärven saalista
1. päivä

Pohjoistuulinen sää jatkui. Sadekuuroja tuli vähän väliä. Kävimme aamupäivällä heittelemässä Rovaniemen vähän syvemmiltä rannoilta, joista v. 2002 oli tullut harreja. Nyt ei tullut tärppiäkään. Palailtiin lounaalle. Iltapäivällä menimme Rovaniemen pohjoispuolelle Seväsaaren vesille, missä on vähän syvempää ja olimme tuulen suojassa. Alkoi sataa. Juuri silloin alkoi syönti. Vettä satoi ja lähes joka heitolla tuli harreja, samalla Lotolla. Tuulalla taisi olla joku muu väri, mutta sekin toimi. Kun sade taukosi, siihen loppui syöntikin. Kahdeksan harria saatiin samalta paikkaa vene ankkurissa, suurimmat 40-senttisiä. Nyt oli kalakeittoainekset kasassa. Isoimmasta tehtiin graavia ja pienimmät savustettiin pussissa. Olimme tyytyväisiä päivän tulokseen.

2. päivä

Yöllä satoi ja tuuli voimakkaasti. Aamulla sää kuitenkin parani nopeasti. Nyt tuuli etelästä 6 m/s. Kännykät toimivat, mutta vaihtelevasti. Aamupalaksi saimme graaviharria leivälle. Suuntasimme taas Rovaniemen pohjoispuolelle. Kokeilimme vielä eiliseltä paikalta. Nyt ei tärpännyt. Jatkoimme uistellen kohti Rovaniemen kainaloa, jossa on kapeita salmia ja vuonoja. Matkalla kokeilin violetteja Tintti-taimenpeltejä. Maisemat olivat ihan ok, mutta ei tullut tärppejä.
Oli harjuskeiton aika. Palasimme siis teltalle.
Iltapäivällä sää oli hyvä, 20 astetta, tuuli etelässä, joten käytimme sen ajan auringon ottoon.
Kasvien suhteen Iijärven seutu on varsin niukkaa. Järven ympäristössä on paljon palsasoita. Hapro, kultapiisku, kissankello, siniyökönlehti, rantaleinikki ja aika pohjoinen kaarlenvaltikka kuitenkin värittivät hiekkarantoja.


Iijärven rannat ovat hiekkarantaisia.
3. päivä

Söimme aamupalan ilman kahvia, kun kaasu loppui. Nyt 250 g kaasupullo ei riittänyt kolmeen päivään. Palattiin ongelmitta autolle, pestiin vene rannassa, vaihdettiin vaatteet ja ajettiin aamukahville Kaamasen Kievariin.
Inarissa poikkesimme Näkkäläjärven matkamuistokaupassa, soitettiin veneen vuokraajalle, jatkettiin matkaa Ivaloon ja veneen luovutukseen. Hyvä oli palvelu Safari Service:llä. Suosittelen. Syötiin vielä ST1:llä lounas ennen lähtöä.
Jatkoimme matkaa Sodankylän ja Kittilän kautta kohti Äkäslompoloa, josta vuokrasimme mökin. Kävimme vielä Jounin kaupassa ja iltakävelyllä Äkäslompolon lintutornilla. Ilta meni saunoessa ja iltapalaa syödessä.

4. päivä

Aamupalan jälkeen luovutimme mökin, ajoimme maisematietä Ylläsjärvelle, sieltä Kolariin ja edelleen kohti Torniota. Ruokailimme Kuivaniemen Merihelmessä. Jämsässä olimme alkuillasta.


Ylläksen tuntureita Luontokeskuksesta itään
Lopuksi

Matkaa kertyi 2300 km, reilut 400 euroa oli reissun budjetti.
Reissu onnistui hyvin, tuulista oli joka päivä, se sulki pois perhokalastuksen, kalaa tuli kuitenkin kohtalaisesti. Kyllä kokemus Iijärvellä on iso plussa. Se helpottaa siellä liikkumista. Vielä jäi järven koillisosa tutkimatta. Ehkä vielä palaankin sinne.

teksti ja kuvat: Hannu Koivisto