Lämmintä on etelässä, mutta sitä se näyttää olevan Finnmarkissakin tulevan viikon aikana uusille alueille suuntautuvalla reissullamme. Koska meitä on virveli- ja perhomiehiä, kalastuspaikat suunniteltiin molempien tarpeiden mukaan. Paikoista oli otettu etukäteen selvää netin blogikirjoituksista ja siellä hiljan käyneiltä. Neljän hengen porukkaan saimme kaksi uutta perhomiestä. Koska tiedossa oli siirtymiä huonoja teitä / mönkijäuria pitkin, Markon lantikka oli selvä valinta menopeliksi, johon suksiboksi liitettynä mahtuisi kaikki tavarat hyvin.

Oli lauantai 19.7. kun Jämsästä aamutuimaan pääsimme liikkeelle. Jyväskylästä otimme Laurin ja Aapon ja niin olimme matkalla kohti Finnmarkin järviä ja jokia. Matkalla tehtiin pakolliset pysähdykset kahveilla käyntiä, tankkaamista ja ruokailua varten. Poikkesimme myös Haaparannassa tupakkituotteita hakemassa.

Tavaroiden purkua jokireissua varten, kuvassa maakuopan kaivuuta.

Aloitimme jokikalastuksella. Ajelimme paikoin kivistä ja kuoppaista hiekkatietä reilut 13 km. Auto parkkiin, varusteiden vaihto, ”varastoon” jäävät ruoat haudattiin muovipussissa maakuoppaan, rinkat selkään ja kolmen kilometrin patikka joelle oli edessä. Kaikki vaan ei mennytkään, niin kuin olimme suunnitelleet. Vaikka meillä oli tarkimmat Norjan kartat ja GPS, törmäsimme märkiin paikkoihin ja jopa metriseen pajuryteikköön, eli paikkoihin, joita ei haluta reitille osuvan. Koska meillä oli vaelluskengät jalassa, soilta piti koko ajan hakea kuivempia kohtia. Hyttysiä ja mäkäriä oli paljon, joten hyttysöljyjä kului runsaasti. Uskomattoman pitkän kolmen tunnin jälkeen puolen yön maissa pääsimme vihdoin joelle. Pystytimme teltat. Kiireisimmät meistä ehtivät ottaa ensi teistit joesta vielä ennen nukkumaan menoa. Jälkeenpäin säiden muututtua totesimme juuri tällöin menettäneemme tilaisuuden saada saalista.

Harrijoki leirin kohdalta

Oli tulossa hellepäivä. Jokiveden lämpötila oli 20 astetta, mikä alkoi olla liikaa arktisille kaloille (harjus, rautu, taimen). Sopiva lämpötila kun olisi 10-15 –astetta. Lisäksi havaittiin veden olevan laskusuunnassa. Pari 40-sentin ylittävää ja kymmeniä pieniä harreja tuli päivän aikana. Paikasta olimme saaneet tuoretta tietoa, että sieltä olisi hiljan tullut kymmeniä 50-senttisiä harreja. Silloin vaan sää oli ollut viileämpää, kuin mitä meillä oli. Joen rantamaisemat vaihtelivat pajupusikosta tasaiseen nurmikkoon. Rannoilla kasvillisuus voi olla hyvinkin rehevää, missä monet kasvit kukkivat. Metsäkurjenpolvi ja pohjankultapiisku olivat siihen aikaan tyyppilajeja, maitohorsmaakin oli, ruohokanukka, pikkulaukku ja siniyökönlehti kasvoivat veden rajassa, kaarlenvaltikkaa ja punakkoa oli siellä täällä rannalla, nurmitatar ja kellosinilatva kasvoivat pajukon seassa. Ampuhaukka tuli joen rannassa kalamiehiä vastaan kimittäen. Pajulinnuilla oli poikaset lennossa, joku rastas poikasineen liikkui leiripaikan lähettyvillä. Kapustarintoja lenteli joella, jossa lenteli myös joku pieni kahlaaja hyvin korkeaa piipitystä pitäen. Olisiko ollut lapinsirri.

Ruokahuoltoon kuuluivat aamulla puuro, leipä, juusto, makkara ja kahvi, päivällä keitimme kahvit, illan suussa teimme päivällisen, jonka pohjalla oli purkkiruokaa, pastoja tai pataruokia, jälkiruoaksi kahvia. Kun oli helle, kylmää vaativat ruoat, suolatut kalat, juustot ja makkarat kaivoimme maakuoppaan. Moni vaeltaja ei sitä varmaan käytä, mutta "kylmäkaappi" toimii hyvin ainakin hellesäällä. Tarvitaan vaan jokin lyhytvartinen kuokka mukaan.

Sama helle jatkui. Yritystä kalan tuloon ei puuttunut, mutta kun ei tullut. Iltapäivällä porukka vaihtoikin vapaalle. Uinti 21-asteisessa matalassa jokivedessä oli varmasti elämys pohjoisen wildmarkissa.

Heräsimme Norjan aikaa 3.30, joka Kautokeinossa on lähes sama kuin Suomen keskiaika. Aurinko nousi juuri viileän yön jälkeen. Tarkoituksemme oli lähteä aikaisin ennen paahdetta autolle. Rytöpajukosta emme aikoneet mennä. Olimme suunnitelleet uuden reitin, joka kiertää ne, vaikka onkin kilometrin pidempi. Alkumatkasta reitti menisi joen vartta kilometrin verran, siitä noustaan tönnäälle, patikoidaan nummea ja mönkijäpolkua, joka vei autolle.

Aamutoimien ja telttojen purun jälkeen pääsimme matkaan. Joen varsi meni tuttuja polkuja seuraten. GPS:n avulla löysimme nummelta mönkijäpolulle. Matkalla piti ylittää pieni suon reunustama johka. Joitakin lavoja siihen oli asetettu. Mönkijällähän siitä oli ajettu. Ei, kuin pitkä loikka ja toivomus, etteivät jalat kastuneet. Vai kastuivatko.

Harrijoen ylittävä silta

Autolle päästyämme pakattiin tavarat ja tyhjensimme maakuopan. Olutkin maistui. Pysähdyimme vielä tunniksi vajaan kilometrin päässä harrijoen ylittävän sillan viereen. Porukka kun halusi vielä kokeilla kosken rantoja. Koski kun näytti lupaavalta. Vieressä oli norjalainen porukka leiriytyneenä. Emme nähneet heitä.

Päivän kohteina olivat Pike Fossen ja Gievdneguoika. Pikellä otimme valokuvia kahdeksan metriä korkeasta putouksesta. Emme löytäneet sopivia telttapaikkoja, eikä ketään muitakaan kalastajia tuntunut olevan paikalla. Varmaan lämmin sää oli syynä. Jatkoimme siis Gievdnelle. Nyt oli pakko jo leiriytyä. Löysimme telttapaikat aivan sillan vierestä läheltä joen rantaa. Koska oli helle, toiminta rajoittui ruoan laittoon, kortin pelaamiseen ja kupin tekoon. Gievdnellä käy varmaan paljon suomalaisia, se kun on helppo saavuttaa, leiriytyminen ei maksa mitään, kalaakin varmaan joskus tulee. Siitä ainakin oli merkkejä telttapaikkamme vieressä, josta löytyi haisevia kalan perkeitä. Varmaan WC-tarpeitakin oli pusikkoon tehty. Eipä ole hyvää mainosta suomalaisista. Suomalaisia rekkareja autoissa ainakin nyt useimmat olivat.

Maisemia wildmarkista

Järvisessio olisi edessä ja Kautokeinon itäpuolelle Masin kylästä pitäisi päästä. Siellä kun on silta Kautokeinojoen yli. Haettiin lisää hyttysmyrkkyä Masin kaupasta. Huomattiin heti, että vaikka pullo maksoi 15 euroa, ei sillä ollut paljoakaan tehoa hyttysiin. Kallistakin vielä oli. Mutta kokis maistui hyvältä.

Siirryimme Masin kylän kohdalta Kautokeinoelvan itäpuolelle. Ajoimme kapeaaa tietä pohjoiseeen. Tie alkoi nousta serpentiininä. Mutkat olivat tiukkoja. Lopulta tie muuttui niin pahaksi, ettei siitä lantikallakaan päässyt suosiolla eteenpäin. Löysimme kääntymispaikan ja tulimme alas.

Valitsimme toisen tienhaaran ja yritimme uudestaan. Nyt tie kävi niin kapeaksi, että oli luovutettava. Järvimahdollisuudet suunnitelmassa vähenivät. Palasimme isolle tielle.

Ajoimme Kautokeinoon päin. Tulimme Mierojärvelle. Muutama kilometri siitä pohjoiseen käännyimme länteen pikkutielle. Ajoimme 3 km, tuli joki vastaan, eikä siltaa ollut. Yritimme toisesta tienhaarasta ja ajoimme vajaan kilometrin. Tulimme suolle ja tien kohdalla oli 20 cm syvä lammikko. Tien pohja saattoi olla mutaa tai hiesua. Käännyimme takaisin varmuuden vuoksi. Ei otettu riskiä jäädä mutavelliin.

Palasimme isolle tielle. Neljä kertaa matka oli jo tyssännyt esteeseen. Järvikastus alkoi mennä käsille. Ei, kun kartat esille ja kuumeisesti etsimään järviä jostain 450-500 metrin korkeudelta sopivan matkan päässä tiestä. Haimme pientä purtavaa Rema 1000:sta. Mielestämme sopivan tuntuinen paikka löytyi Kautokeinon länsipuolelta Njargavarrin tuntumasta. Nyt voisi olla raudun saannillekin mahdollisuus. Ajelimme n. 30 km luoteeseen kuoppaista, päällystettyä tietä. Pieni sivutie laittoi taas Markon maastoajotaidot koetukselle, mutta perille tultiin. Pystytimme teltat järven läheisyyteen. Koska meiltä edelleen puuttui kalakeitto, valkoviini ja sikari, lähdimme pariksi tunniksi kiertelemään rantoja. Aapo toi mukavia uutisia. Hän oli saanut pienen siian, nähnyt pari rautua ja varmaan puolimetrisen siian aivan rannassa.

Söimme. Illalla lähdimme kaikki kalaan. Ranta järvellä, johon menimme, oli varsin matala. Vaikka tuulikin rannasta päin, rantaan muodostui peili, johon pinturia saattoi heitellä. Pieniä siikoja tuli useita, mutta isommat olivat varovaisia. Sitten tuli se, mitä vähiten odotettiin. Hauki iski perhoon ja toinenkin tuli hetken päästä lipalla. Pientä jännitystä saatiin kokea, kun Laurilla iski kohtuukokoinen rautu perhoon. Kolme minuuttia kesti sen väsyttäminen. Irti pääsi aivan rannan tuntumasta. Ei siis saatu soppaa vieläkään. Loppuilta meni teltoilla syödessä ja niitä-näitä rupatellessa.

Auto parkissa

Helteinen päivä olisi tästäkin tulossa. Ei kiinnostanut enää kalastus, vaan purimme teltat ja aamupalan jälkeen lähdimme kohti Suomea ja Karigasniemeä, jossa poikkesimme haukkaamassa pikkupurtavaa. Koska meillä oli vielä yksi ilta mahdollista kalastaa, suuntasimme Vaskojoelle, joka virtaa paikoin varsin lähellä Angeli-Inari –tietä. Pienellä haulla sopiva paikka löytyikin, lyötiin teltat pystyyn ja perhomiehet lähtivät läheisen kosken niskalle. Itse jäin tutkimaan joen rantoja ja etsimään sopivia kuvauskohteita. Väinönputkea kasvoi mukavasti siellä täällä lähellä vesirajaa. Aurinko oli laskenut, olihan puolen yön aika. Klo 1.30 porukka tuli teltoille, vaan ei tullut mitään otettavaa, pientä vaan kuulema tuli. Painuimme pehkuihin.

Aamuaurinko herätti porukan. Pakattiin kamat, keitettiin kahvit ja ajeltiin Inariin. Teimme pienen turistikierroksen Juutuanjoen Ritakoskella, johon on tieltä 300 metrin kävely. Kylällä poikettiin kahvilla, käytiin Näkkäläjärven souvenirs-kaupassa, entisessä Ranta-Marissa (=Hotelli Inari) oluella ja ruokakaupassa. Haimme avaimen Inarin lomamökkiin ja näin pääsimme vihdoin rentoutumaan. Saunottiin ja uitiin Inarijärvessä. Reissun huipennus oli tietysti päivällinen Hotelli Inarin ravintolassa.

Loppuilta istuttiin mökin kuistilla, tehtiin kuppia, pelattiin Casinoa ja nautittiin viilentyvästä kesäillasta.

Jotain kahdeksan aikoihin noustiin ylös. Siivottiin mökki, tehtiin aamupalaa, pakattiin tavarat ja lähdettiin sateisessa säässä kohti etelää. Tankattiin matkalla, syötiin maisemaravintola Merihelmessä, Lauri jäi kyydistä Viitasaarelle ja Aapo Äänekoskelle, me Markon kanssa ajelimme Jämsään.

Eivät osuneet tähdet kohdalleen kalan tulon suhteen. Reissu kohdallani oli odotettu, se oli ollut mielessäni jo keväällä, kalapaikkoja oli Markon kanssa haettu, karttoja tutkittu, tietoa Kautokeinosta oli kerätty – uusi retkikohde kun oli. Viime hetken suunnittelua teimme pari kertaa Jämsässä Laurin ja Aapon kanssa. Kaiken piti olla kunnossa, mutta säätä kun ei pysty ennustamaan kuukausia etukäteen. Vähän ennen meidän reissua eräs porukka oli käynyt samoilla nurkilla ja oli saanut hyvän saaliin.

Positiivista reissussa oli mukava porukka. Markon tunnen jo kouluajoilta, yhteistyö sujuu hänen kanssa aina hyvin. Laurin kanssa pääsin nopeasti juttukaveriksi, kun hänen äitinsä on myös ope, ja opeasioistahan puhetta riittää loputtomiin. Lauri oli valmis auttamaan, jos oli tarve. Aapo – aapoilu oli yksi reissumme motto. Mokailu oli aapoilua. Itselleni jäi selvittämättä, mistä tämä juontaa alkuperän. No, Aapo oli vähän salaperäinen, hieno perhonsitoja, kohtelias, ei kertonut paljoa itsestään, suhtautui aapoiluun vähättelevästi.

Joka tapauksessa tykkäsin reissusta. Oli mukava olla mukana, ja itsekin selvisin kaikista soista ja pajukoista ehjin nahoin. Pohjoisen luonnosta pitää vaan osata nauttia.

teksti ja kuvat: H. Koivisto

Lisää kuvia Kautokeinosta