Aamu Jämsässä, 13.6.2006 klo 6.20 oli helteisen päivän alku Ruotsin Lappiin tapahtuvalle patikalle. Ajatus reissusta näille kulmille syntyi nopealla aikataululla. Vajaa kuukausi pähkäiltiin ajatusta. Aikainen ajankohta selittyi varhaiseen kevään tuloon Lapissa. Netti antoi hyvät mahdollisuudet veden korkeuden seurantaan Tornionjoessa, kelikameran kuvat taas kertoivat Kilpisjärvellä lumen vähenemisestä Saanan rinteillä. Kun vielä parhaimmillaan 33 asteen helle oli lähtöpäivänä työntymässä kohti pohjoista, tuntui siltä, että olisimme oikeaan aikaan liikkeellä.
Ajelimme vaihteeksi Tornionjoen länsirantaa Karesuvantoon. Tie on kohtuukunnossa, nopeus 110 km/h. Karesuvantoa lähestyttäessä tiessä on melkoisesti roudan tekemiä heittoja. Karesuandon Statoililta ostimme kalastusluvat, eli Kiiruna-kortin viikon ajaksi, hinta 22 e. Euroilla voi maksaa.
Saavuimme Ropin pirtille 12 tunnin ajon jälkeen. Rupattelimme omistajan kanssa ensi tuntumat paikallisesta säästä ja hyttysistä kahvikupin ja munkin kanssa. Muutama yksittäinen hyttynen oli jo liikkeellä. Tunturikoivutkin olivat tunturimittarien massaesiintymisen jälkeen voimissaan, vaikka yksittäisiä kuolleita puita olikin.
Jatkoimme matkaa Peeran retkeilykeskukseen ja sieltä vajaa kilometri Könkämäenon rantaan, jonka vastarannalla Ruotsin puolella on Keinovuopion kylä. Puhelinsoitto Sixten Jensenille antoi meille jobinpostia kertoen, että perämoottori ei lähde käyntiin. Vesipumppu oli rikki. Naapuri pelasti kuitenkin tilanteen. Pääsimme sittenkin matkaan.

Kummavuopion tunnelmissa

Pakkasimme rinkat reissua varten. Matkatavarat jätimme autoon. Suunnistusvälineinä meillä oli kartan lisäksi GPS, jossa oli ladattuna vapaa-ajan kartta Ruotsista. Könkämäenon ylitimme pientä riippusiltaa pitkin Keinovuopion puolelle. Tavarat pakkasimme pakuun, joka vei meidät 9 km matkan Kummavuopioon. Tie lienee ainoa, mitä autolla pääsee Keinovuopiosta ajamaan. Kannoimme tavarat veneeseen, ja matka alkoi. Harakkanivan ja Harakkakosken kohdilla meidän piti jalkautua ja kävellä rantoja pitkin.
Joen rannat reilun 400 metrin korkeudessa ovat tunturikoivikkoa tai pajuryteikköjä, välistä hiekkarantaisia korkeine penkkoineen. Sisäkaarteista löytyy oikeita hiekkarantoja, mutta ovat kalastusta ajatellen liian matalia. Penkoista heittely onnistuu, kun vaan pääsee alas veden rajaan ja vielä sieltä poiskin. Polulta joen rantaan pyrittäessä suojuonteet pakottavat usein kiertämään märimpiä paikkoja ainakin vaelluskengissä.

Kummaenon maisemia joen alajuoksulta

Saavuimme Pitkäkoskelle, josta veneellä ei pääse pidemmälle. Kuittasimme maksun 140 e venekyydistä ja leiriydyimme rantakoivikkoon. Sää oli puolipilvinen, muttei erityisen lämmin - 15 astetta. Marko löysi leiripaikan läheltä ampuhaukan pesän. Sinirinta lauleli teltan lähellä. Laulurastaita oli, kahlaajista vikloja ja rantasipi, myös variksia erämaasta tapaa. Eka ilta meni joella teistejä kokeillen, syöden pois raskaita ruokia, kuppia ottaen ja nuotiota poltellen. Tunnelma oli odottava.

Uusi päivä koitti aurinkoisena, mutta viileän tuulisena. Odottamamme helleaalto ei sittenkään yltänyt Käsivarren korkeudelle, joten hyttysiä oli tuskin lainkaan ja vesi oli kylmää. Kalastelimme Pitkäkoskea ylös- ja alaspäin lipoilla ja perholla. Koski on piirteetön, eikä heittopaikkoja tahtonut löytyä. Noin kilometri kosken alta on iso mutka, jossa hiekkapenkat olivat korkeat ja syvyyttä riittävästi. Heitimme alussa 5m korkean penkan päältä. Lotto oli kova kone. Päästiin kalan makuun ja saatiin pari reilun puolikiloista harria.
Lyhyiinkin siirtymiin joen rannassa kannattaa käyttää merkittyä polkua. Joen rannat kun ovat melkoista ryteikköä.
Iltaa myöten sää kävi tosi koleaksi. Oli mentävä telttaan makuupussin lämpimään. Lämpötila kävi yöllä alle viidessä asteessa. Oli varmaankin normaali sää siihen aikaan.

Kummaenon harreja

Kolmas pävä valkeni. Aamupalaksi saimme puuron ja kahvin lisäksi leivän päälle nuotiolla paistettua tikkuharria. Siirryimme joen vartta reilut viisi kilometriä Lairikoskelle. Lairi muuten tarkoittaa savea ja sen näkee kosken veden väristäkin. Matkalla pikkukuovit varoittelivat poikasiaan. Tunturikihukin kävi tarkistamassa kummat kulkijat. Polku on merkitty hyväkulkuinen mönkijä/kelkkaura, joka oli paikoin vetinen. Isompien purojen ja jokien yli on rakennettu sillat. Joissakin kohden polku ja kelkkaura kulkevat eri reittiä, mutta nekin on hyvin merkitty karttaan. Yritimme kalan tuloa koko iltapäivän ja illan, mutta ei merkkiäkään kalasta. Majoituimme poromiesten tuvalle, joka on avoinna. Kamina oli lämmityslaitteena ja saimmekin nukkua seuraavan yön kotoisasti patjoilla.

Maisema harjulta Kummaenolle Gobmevarrin kohdalla

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa. Sää oli edelleen viileä ja tuulinen, mutta aurinkoinen. Polku nousi harjulle, jolta oli hyvät näköalat joelle päin. Jatkoimme matkaa kohti Pältsanin tupia. Vähän ennen perille saapumista pysähdyimme vielä ihailemaan parikymmenmetristä Bollusfjälletin putousta. Matkaa kertyi neljännelle päivälle yhdeksän kilometriä.

Pältsan (1444 m) on kaksihuippuinen tunturi. Etualalla Njearrejohka

Pältsanin tuvalla ei ollut ketään. Lappu ovella kertoi, että kesäsesonki alkaa vasta heinäkuun puolella. Näin meiltä meni ajatus päästä saunomaan sivu suun. Se on todella mahdollista, kun lämmittää saunan ja hakee vedet 200 metrin päästä. Vanha tupa sen sijaan oli auki. Tupa on siisti, kaminalla ja patjoilla varustettu. Myös astioita löytyi. Sesonkiaikoina vanhakin tupa on maksullinen.
Viides päivä pidettiin välipäivänä Pältsanin vihreässä laaksossa 600 metrin korkeudessa. Paikka on neljän polun risteys. Polut vievät Kummavuopioon ja Gappoon, mutta sen kautta kulkee myös Kalottireitti Rostojärveltä Tuipalin ylängön kautta Kilpisjärven Kolttalahteen.
Marko kävi huiputtamassa Pältsanin länsipuolen jäätikköisistä tuntureista Juoksavatnjunnin 1450 metrisen huipun, me Arton kanssa kiertelimme Njearrejohkan paikoin korkeapenkkaisia hiekkarantoja. Arto kävi vielä kuvausretkellä Bollusfjälletillä. Joen penkassa viihtyy ruusukasveihin kuuluva, puolivarpu lapinvuokko, joka kasvaa hiekkapenkoissa mättäinä. Alueen tyyppikasvi kullero vasta aukoi nuppujaan. Lapinorvokki sen sijaan kukki kosteilla puron varsilla. Seudun kalkkipitoinen maaperä suosii monia kasveja. Varhaisen ajankohdan vuoksi meille jäi vain aavistus kukkaloistosta. Räystäspääskyparikin oli jo ehtinyt pohjoisille pesimäsijoilleen lennellen tuvan ympärillä.

Bollusfellet

Kuudes päivä valkeni ja edessä oli jyrkkä 250 metrin nousu Tuipaliin. Lähdimme aamulla hyvässä säässä liikkeelle. Alussa polku mutkitteli koivikossa, ja niiden hävittyä olimme lopulta paljakalla 850 metrissä. Paikoin polku on rakkainen ja painanteissa pehmeä, mutta muuten kelvollinen ja hyvin merkitty. Ylängöllä on muutamia varteenotettavia järviä raudun saamiseen. Toiselle niistä, Lahkunjoaskejärvelle pysähdyimme pariksi tunniksi. Jopa kelvollisia rantojakin löytyi. Tuulinen keli suosi lippoja, mutta ei vaan tullut yhtään tärppiä. Ravintoa järvessä ilmeisesti on, sillä monet linnut viihtyivät siinä. Oli useita tunturikihuja, kalalokkeja, alleja ja telkkiä. Vesipääskykin nähtiin. Järven pohjasta lippaan tarttui heinää, eli sekin kertoo, ettei järvi ole karu.

Iltapäivällä alkoi sataa. Matkasimme kolmannelle järvelle. Vaikka tarkoitus oli tutkia järviä tarkemmin viettäen yö teltassa, Arton kova menohalu Kilpisjärvelle ja huono sää muuttivat suunnitelman. Jatkoimme matkaa. Ennen määränpäätä polku tekee kahdessa vaiheessa 320 metrin jyrkän laskun kohti Kolttalahtea (ks. diagrammi), missä polvet ja nilkat joutuivat koville. Pältsanin suuntaan vaeltavat taas saavat varautua Suomen mittakaavassa korkeimpaan yhtäjaksoiseen nousuun Tuipalin ylängölle.

Tuipalin korkeus matkan funktiona Kalottireittiä pitkin Kolttalahteen päin

Kolttalahdesta voi jatkaa matkaa Kalottireittiä Mallan puiston halki Kilpisjärvelle, mutta me valitsimme helpomman tavan ja jäimme odottamaan Malla-laivan tuloa. Siinä odotellessa saunoimme - siis todella saunoimme laivurin rantasaunassa - luvalla tietysti :) Tuipalin ylängön 15 km patikointi oli viimeisen päivän saldo.

Malla-laiva saapuu sateessa Kolttalahteen

Klo 20.30 pääsimme laivaan ja viimeinen rasti 15 euron hintaan Kilpisjärvelle meni nopeasti. Auton haku Keinovuopiosta järjestyi helposti, kun saimme laivan kapteenin tarjoaman kyydin ja pääsimme tavaroinemme satamasta majoituspaikkaan. Näin palvelut Kilpisjärvellä parhaimmillaan toimivat :) Majoituimme uusiin Haltinmaan mökkeihin. Vaikka hinta olikin 100 e/vrk, niiden tasoluokitus oli hyvin hyvä. Taisi olla eka kerta, kun voitiin pestä reissuvaatteet koneessa jo ennen paluumatkaa. Loppuilta meni saunoen, syöden ja kuppia tehden.
Kun meiltä jäi päiviä käyttämättä, olimme yhden päivän Kilpisjärvellä. Kiertelimme kylällä ja kävimme Könkämäenon Peerakoskella katsastamassa kalan tulon. Joen rantaan pääsy oli hankalaa vaelluskengissä, kun rantasuolla on jonkin verran vettä. Paras kalastuspaikka on välisuvannon jälkeisen kosken niska, josta perholla tulikin pari harria. Hyttysiäkin alkoi jo olla ilmassa, vaan ei vielä kalojen mahassa. Saunottiin ja syötiin kunnolla. Loppuillan istuimme hotellin yökerhossa, joka oli juuri avattu.

Kalan tulo jäi odotettua pienemmäksi. Sitä kuitenkin lähdettiin hakemaan. Mutta kun ei ollut pörriäisiä. Vedetkin olivat varsin kylmiä, kun ei sitä hellettä tullutkaan. Luonnon toimiin on paha vaikuttaa. Joka tapauksessa oli mukava reissu. Oli uudet maisemat. Taas tuli uusi kokemus Lapin jylhissä maisemissa.

teksti H. Koivisto, kuvat H. Koivisto ja M. Kokkonen

Karesuvannon Statoililta saa Kiiruna-kortin
Lisää kuvia Kummaenon reissusta
Reittikartta Kummaenon patikasta
GPS-jälki Pältsanilta Kolttalahteen Garminille Ozin plt-tiedostona
GPS-jälki Kummaenon Pitkäkoskelta Pältsanin tuvalle