Lemmenjoen kultamailla


Tunturijonoa Joenkieliseltä Morgam-Viibukselle päin

Suomen suurin Lemmenjoen kansallispuisto - kullanhuuhtojien, tammukan ja harjuksen onkijoiden mekka oli Jämsän luontokerhon poikien viikon mittaisen matkan määränpäänä 22.-30.6. Retkeä varten kerho oli talven aikana hankkinut varoja mm. linnunpönttöjä ja lintulautoja myymällä. Retkikuntaa matkalle lähti Keski-Suomesta 17 henkeä. Meitä jämsäläisiä oli neljä kerholaista ja kolme aikuista. Viikon aikana selvitettiin Suomen lintuatlakseen (1986-1989) liittyen puiston pesivää linnustoa. Alue takseerattiin vähintään tyydyttävästi, mikä on varsin hyvin alueen kokoon ja käytettyyn aikaan nähden. Onhan puisto pisimmillään 90 km ja leveimmillään 50 km pitkä. Projektimme saaliiksi tuli lähes 70 lintulajia.

Puisto perustettiin jo vuonna 1956 ja sitä on laajennettu useaan otteeseen. Asumattomana ja tiettömänä erämaana se on mahtava ja moni-ilmeinen. Alueelta löytyy paitsi jylhiä aukeita tunturialueita ja laajoja jänkiä, mutta myös lämpimiä jokilaaksolehtoja, joissa tuomet, kullerot ja kurjenpolvet kukkivat. Puistoa hallitsevan Lemmenjoen nimi on itse asiassa käännösvirhe saamenkielisestä nimestä Leämmenjohka, joka tarkoittaa lämminjokea. Joki virtaa komeassa laaksossa välillä tyyniksi suvantojärviksi laajenneena, välistä taas vuolaana nivana. Paikoin virta puristuu kapeaksi 100 metriä korkeiden, pystysuorien kallionseinämien välissä syöksyväksi virraksi. Joen eteläpuolella kohoavat jylhät Viibustunturit lähes 600 metrin korkeuteen. Pohjoispuolelta löytyvät Maarestatunturit, joiden suojassa tunnettu Kultala sijaitsee. Puiston keskiosaa, Lemmenjoen alkulähteitä hallitsevat aukeat jängät, joissa viihtyvät vain vihaiset hyttyset, suolinnut ja porot.

Oli maanantaiaamu juhannuksen jälkeen, kun porukka isien saattelemana kerääntyi koulun pihalle rinkkojen kanssa. Suoritettiin viimeiset varustarkistukset, pakattiin tavarat henkilöautoihin ja odotettu matka halki Suomen saattoi alkaa. Jyväskylästä kerättiin loppu retkikunta mukaan ja niin lähdettiin suuntana Inari ja 12 tunnin ajomatka.


Maisema Njurgulahdesta Joenkieliselle päin

Autokunta toisensa jälkeen saapui illansuussa perille Njurkulahteen Lemmenjoelle, josta tukikohdaksemme olimme saaneet Ilmavoimien Lapinmajan. Mikäs sen paremmalta olisi matkan päälle maistunut kuin sauna ja uinti kymmenasteisessa Lemmenjoessa. Maisemaa joen rannassa hallitsi taustalla näkyvä osin vielä lumilaikkujen peittämä Joenkielisen yli 500-metrinen tunturi. Kesän tulo Lapissa on etelä Suomen olosuhteisiin verrattuna kuukauden jäljessä, joten siellä oltiin juuri kesän kynnyksellä. Ilmeisesti viileän alkukesän ansiosta itikoita oli yllättävän vähän. Asetuimme taloksi ja ensimmäinen yö nukuttiin neljän seinän sisässä.

Aamulla suoritimme viimeiset tarkistukset 2-4 hengen telttaryhmiksi, jotka suuntasivat kukin omalle alueelleen puistossa. Kirjoittajan ryhmä, johon kuuluivat Arttu ja Teijo, lähti matkaan Lemmenjoen rantaa seuraten tarkoituksena yöpyä Joenkielisen juurella. Aamulla taivaan peittänyt pilviverho väistyi puoleen päivään mennessä. Ilma tuntui sietämättömän kuumalta kuivassa metsässä ja auringon porottaessa kirkkaalta taivaalta. Täysi rinkka painoi ja oli pysähdyttävä tämän tästä. Juomavettä onneksi ei tarvinnut kantaa, sillä tunturipuroja ja pieniä lampia oli riittävän tiheässä. Oli puro sitten kuinka pieni tahansa, vesi oli aina kylmän kirkasta. Ruokailimme Lemmenjoen lähellä Muurahaisjärven rannassa. Pajulinnut, järripeipot, laulu- ja punakylkirastaat tuntuivat olevan valtalajeina aina metsäalueilla liikkuessamme. Tunturilapissa lintulajeja on etelä Suomen oloihin verraten huomattavasti vähemmän ja määrätkin ovat pienemmät. Havaintojen tekoa varten olimme ottaneet mukaan kaukoputken lintujen tunnistamiseksi. Lisäksi apuna oli kiikari. Ruokailupaikalta löysimme Lapissakin harvinaisen pikkusirkun, yhden retkemme parhaista pinnoista.


Polku kulki harjua pitkin paikoin korkealla

Kuljimme pitkin joen vartta harjun päällä kulkevaa polkua pitkin aina välillä pysähtyen selkää lepuuttamaan. Äkkiä edestä kuului voimakas petolinnuille tyypillinen naukaisu. Totesimme äänen aiheuttajaksi piekanaparin. Eteenpäin liikkuessamme ääntely sen kuin yltyi, mikä viittasi lähellä olevaan pesään. Arveluamme tuki metsästä kuuluva poikasten ääntely ja pienen haeskelun jälkeen pesä löytyi tukevan männyn oksiston puolivälistä. Kuvasimme pesäpuun ja jatkoimme matkaa. Yöpymispaikalle saavuimme illan suussa. Taivalta oli kertynyt 8 km, mikä tuntui aluksi aivan riittävältä. Pystytimme teltan ja söimme iltapalan. Istuimme iltaa jutellen Lemmenjoen rannassa keskiyön auringon lämmittäessä mukavasti. Ilma oli tyyni. Punarinta helskytteli jossain vastarannalla. Teijo kokeili Lemmenjoesta kalaonnea, joka ei sillä kertaa ollut suosiollinen. Kävimme raukeina yöpuulle.


Lemmenjoen rantoja

Seäriknivan taukopaikka

Aamu valkeni taas pilvisenä. Yön aikana naapureiksemme oli tullut muitakin vaeltajia, joiden kanssa jonkin aikaa juteltuamme totesimme heidän olevan kotoisin mistäs muualta kuin Jämsästä. Aamutoimien jälkeen lähdimme kapuamaan Joenkielisen tunturille, jonka korkeus on merenpinnasta 534 m ja Lemmenjoesta yli 300 m. Ensin katosivat havupuut, sitten tunturikoivut, loppu olikin matalaa varpua kasvavaa nummea ja tunturin laki paljasta kiveä, jota suuret lämpötilan vaihtelut olivat rikkoneet. Jätimme rinkat tunturin rinteeseen ja nousimme lopun matkan mukanamme vähän ruokaa, optiikka ja retkikeitin. Tunturin rinteiltä löysimme surullisesti piipittävän kapustarinnan, musta-valkean pulmusen ja lapinharakan. Kauempana liiteli korppipari. Näkymät Lemmenjoelle ja Maarestatuntureille päin olivat mahtavat, vaikka utu haittasikin näkyvyyttä. Filmi kului kameroissa. Lepäsimme ja keitimme kahvit. Alas laskeutuminen sujui huomattavasti nopeammin ja rinkatkin löytyivät helposti. Jatkoimme matkaa kiertäen tunturin taakse suuntana pieni Juurakkojoki. Suunnistaminen osoittautui helpoksi pelkän kartankin pohjalta. Kompassin käyttöön oli suhtauduttava magneettisten häiriöiden vuoksi muutenkin varoen. Ilta oli jo alkanut hämärtyä. Matkanteko sujui ilman viiletessä kepeämmin. Seurasimme joen vartta alaspäin. Jälleen törmäsimme kahteen varoittelevaan piekanaan. Lienevätkö olleet samoja, sitä emme saaneet selville. Joki leveni märäksi suoksi. Meitä vastaan tulivat tervehtimään kovaäänisesti pikkukuovi ja mustaviklo. Kiersimme suon ja jatkoimme suoraan jo matkasta väsyneinä seuraavalle yöpymispaikalle Metsonampumajärven rantaan, jonne saavuimme vähän ennen puolta yötä. Päivän matkaksi arvioimme 12 km. Teimme nuotion, pystytimme teltan ja vietimme iltaa syöden. Järvellä ui yksinäinen kuikka. Päivä alkoi uudelleen valjeta käydessämme nukkumaan.


Joenkielisen huiputus

Heräsimme kauniin sään vallitessa. Kolme kuukkelia räksyttivät uteliaina läheisessä männikössä. Päivä oli jo ehtinyt pitkälle. Aamutoimet sujuivat rutiinilla. Tavoitteenamme oli päästä päivän aikana takaisin majalle, jossa nukkuisimme seuraavan yön. Matkaa arvioimme kertyvän 12 kilometriä. Ennen lähtöä poikkesimme kartassa lupaavan näköisellä Hirvasjängällä. Suo oli vetinen sisältäen muutamia avovesialueita. Lapintiirapari tuli tarkastamaan oudot kulkijat. Pesä paljastui suon keskellä olevalta mättäältä naaraan asettuessa hautomaan. Lapin soiden vakioasukit, liro ja valkoviklo kiertelivät varoitellen ympärillämme. Pieniltä takaiskuiltakaan ei retken tässä vaiheessa vältytty. Artun ojan reunalta veteen luiskahtaminen kasteli vaatteet ja kameran. Kuivaa kyllä löytyi päälle, mutta kameraa emme saaneet toimimaan. Itselläni taas alkoi eka kerran vaivaamaan epätasaisesta maastosta ja rinkan painosta aiheutuva polvien kipeytyminen. Mukana olleet särkylääkkeet auttoivat sen verran, että pääsin eteenpäin.
Jatkoimme matkaa Hirvasjoen vartta pitkin. Seutua elävöittivät vuoroin vanhat kelopuiset männiköt, joissa kulku maaston tasaisuuden vuoksi oli helppoa, vuoroin matalat valoisat tunturikoivikot. Puroista saimme raikasta vettä. Paikoin löysimme varjoisista paikoista kuluneen talven lumia. Lopun matkasta kävelimme maantietä pitkin majalle. Sauna teki hyvää kipeytyneille lihaksille ja kutinaa aiheuttaville hyttysten puremille.


Veneellä matkan teko sujui helposti tunturikoivikossa Serikjohkalla

Seuraavana päivän otimme tehtäväksi soutaa veneellä Lemmenjokea ylöspäin ja käydä tarkastamassa Hanhipäiden vierestä pieni Hanhijärvi, jossa on aiemmin tavattu vesilintuja. Veneen saimme vuokratuksi Lemmenjoen lomakylästä. Edestä nousi lentoon isokoskelo. Ruokokerttunen räksytti jossain rantapajukossa. Alkumatkasta joki oli varsin leveä, paikoin järvimäinen, mutta kapeni Joenkielisen kohdalla ja samalla muuttuen mutkaisemmaksi. Rantoja reunustivat rehevät tunturikoivikot. Paikoin joki on niin matala, että ylitys onnistuu saappailla kahlaamalla. Matkalla Arttu kävi noutamassa ensimmäiselle leiripaikalle unohtamansa pakin kannen.
Serikjohka on Lemmenjoen sivujoki, jota pitkin pääsee soutamalla jonkin matkaa. Jalkauduimme ja seurasimme nyt koskena kuohuvaa Serikjohkaa Hanhijärvelle. Matkalla saimme tutustua taviokuurnaan ja seudulla harvalukuiseen käpytikkaan. Järveä reunustavalta suolta keltavästäräkki tuli meitä vastaan ilmoittaen tunkeilijoista. Riekkopoikue säikytti meidät pahanpäiväisesti pöllähtäen aivan edestä ivallisesti nauraen lentoon. Lapintiira esitteli sulavalinjaista lentotaitoaan yllämme. Itse järvellä emme tavanneet kaipaamiamme vesilintuja. Ihailimme jonkin aikaa taustalla näkyviä Hanhipäiden tuntureita. Paluumatkalla kauniissa ilta-auringossa näimme komean kymmenen metsähanhen auran lentävän joen suunnassa ylitsemme. Soutumatka mukaan lukien päivän matkaksi kertyi 18 km.

Viikko Lemmenjoen upeissa maisemissa alkoi auttamattomasti lähestyä loppua. Pari viimeistä päivää teimme vielä retkiä lähiseudun lintupaikoille ja aikaa jäi enemmän lepäämiseen majalla. Missään vaiheessa aika ei kuitenkaan tullut pitkäksi. Muita telttakuntia palaili omilta retkiltään enemmän tai vähemmän väsyneinä ja paikat kipeinä kullakin omat kuulumisensa matkan tapahtumista. Sanotaan, että Lapin luonto lumoaa kävijänsä. Kun kerran on siihen joutunut, siitä ei ole paluuta. Siihen viittasivat jo puheet paluumatkalla. Monen päälimmäinen ajatus paluumatkalla olikin, että seuraavana kesänä uusi Lapin matka on varma asia.

Teksti ja kuvat:
Hannu Koivisto

Lisää kuvia Lemmenjoelta