Maisema Tierbmesvarrilta Rommaenolle päin

Yleistä
Allekirjoittanut, Marko Kokkonen sekä Arto Saraniva lähtivät 26.7. hakemaan tietoa Rommaenon suurharjuksista sekä Tierbmesvarrin eteläpuolen jokien ja pikkujärvien kalapaikoista. Nettisivuilla näistä paikoista on vähän tietoa tai se on ylimalkaista. Rommaeno kerää vetensä Tierbmesjärveen laskevista joista, pohjoisen Kaitsajoesta, Tierbmeksen eteläpuolen Vartsajoesta, alempana pohjoisen Jievvajohkan sekä etelän Ahkajoen vesistä ennen laskemistaan Lätäsenoon.
Rommaenon laakso on kartalla ikävän näköistä vihreää aluetta, johon patikointia ei yleisesti haluta suunnata. Kaikki paikat eivät ole kuitenkaan täysin kulkukelvottomia. Nytkin oli sateinen kesä, mutta siellä, missä liikuimme, märimpiä alueita kiertelemällä pärjäsimme vaelluskengillä. Itse kokeilin säärystimiä ja ne auttavatkin hetkellisesti upottavissa paikoissa. Märässä vaivaiskoivikossa ja sateella ne estävät veden pääsyn kenkiin.

Lentosataman lähtötunnelmia

Raittijärvelle
Oli maanantai-iltapäivä klo 18.30, kun saavuimme 12 tunnin matkan jälkeen Kilpisjärvelle sateisessa säässä. Kun Polar-lennon kyydin oli määrä lähteä klo 20, jäi aikaa retkeilykeskuksessa oluella käyntiin ja varusteiden vaihtoon.
Ukkoskuuron uhka lykkäsi lähtöämme hieman, mutta lopulta olimme matkalla kohti viikon hienoa seikkailua Käsivarren Yliperällä. Piti oikein nauttia hetkestä, jolloin kone otti korkeutta Kilpisjärven päällä ja saimme nauttia upeista maisemista.
Saavuimme Raittijärvelle kommelluksitta. Laiturille astuttuamme totesimme hyttysten määrän melkoiseksi. Eipä ole oltu varmaan kertaakaan näin tiheässä räkässä. Arton unohtaessa hyttysöljyt kokonaan tilanne tuntui jo uhkaavalta. Mutta yllämme lennelleet pääskyt varmasti nauttivat runsaasta ravinnon määrästä keräten sitä poikasilleen. Kylässä oli meidän tullessa viisi asukasta, joista kaksi lähti paluukyydillä. Meidät yllätti kylän koko keskellä ei mitään. Kylässä kun voi kuulemma olla jopa 50 asukasta. Antennit talojen katoilla kertoivat, että sielläkin seurataan maailman tapahtumia. Tutustuimme kyläläisiin. - Ihmettelivät suurta tavaroidemme määrää. Ongelmamme oli saada kyyti Raittijärvestä seuraavan Anuntijärven itäpäähän - kun ei olisi haluttu kantaa "painavia" eväitä. Koskea ei kuulema voinut veneellä laskea. Raittijärven lentosatamahan sijaitsee Rommaenon pohjoisrannalla. No, nuori kaveri lupasi viedä meidät lasikuitujollalla etelärannalle. Parilla keikalla tavarat ja miehet oli kuskattu. Poika oli tyytyväinen muutaman euron liksaan. Loput kolme kilometriä matkasta meidän oli pakko kävellä täysin varustein.

Jollakyyti Raittijärven etelärannalle

Rommaenolla
Patikkamaasto Anuntijärven itäpäähän vaihteli kovasta maastosta suohon ja hyttysiä riitti. Mutta perille tultiin. Sopivalla telttapaikalla Anuntijärven itäpäässä oli toinenkin telttaporukka, joka oli tullut vain muutamaa tuntia aiemmin patikoiden ja harmiksemme olivat ottaneet komean saaliin joesta - parhaat reilun kilon harjuksia. Ajattelimme, että nyt voisi toive tulevista suurharjuksista Rommaenolla toteutua.
Harjus on varmin Rommaenon kala, jota tulikin heti teltan vierestä Anuntijärvestä lähtevän kosken niskalta, mutta myös koskista ja suvannoista, missä vettä on riittävästi. Lippaan harjus otti huonommin. Matala Anuntijärvi osoittautui oikein haukivedeksi, kun vei minulta useita Calicoja siiman katkaisten. Haukea tuli myös Rommaenon suvannoista.
Pari päivää olimme Rommaenolla kalastellen ja syöden painavia eväitä - söimme oloihin nähden ruhtinaallisesti. Sadekuuroja tuli päivittäin. Kalastusalueemme ulottui kolme kilometriä itään ja länteen poroaidalta.
Eivät joen rannat koskemattomia olleet. Polkujakin on siellä täällä. Kyllä niilläkin kulmilla porukkaa liikkuu paikallisten lisäksi. Metristä pajukkoakin löytyy. Pahimmat paikat ovat paikoittaisia, mutta ovat useimmiten kierrettävissä. Poroaidat Raittijärven ympäristössä ovat matkanteon hidaste.

Rommaeno itään poroaidan kohdalta

Taas on harjus haavissa

Vartsajoelle
Seurasimme enolta lähtevää poroaitaa, ylitimme märän suon ja nousimme hiekkaharjulle. Naapurin telttaporukka lähti peräämme ja saavutti meidät harjulla. Jatkoimme matkaa eri suuntiin.
Seurasimme poroaitaa, joka kääntyi länteen Rahpesoaivin itäpuolelta. Maasto oli lähinnä vaivaiskoivikkoa. Reilu 20 asteen lämpötila hidasti matkantekoa. Useita riekkoja lähti edestämme karkuun väistäen outoja matkaajia.
Reittimme kulki poroaitaa seuraten Buolddeosaivin pohjoispuolelta, josta suuntasimme suoraan Rommaenon laaksoon viettävän tasangon poikki Vartsajoelle. Oikealla näkyi Rommavaara ja sen vieressä Rommajärvi. Maasto oli nummea, välillä oli rinnesuota ja vaivaiskoivua. Jokin puro löytyi juomatäydennykstä varten.

Vartsajoki tuli vihdoin eteemme. Laskeuduimme viileään jokilaaksoon, josta tapasimme varmaan yhden Käsivarren parhaista leiripaikoista - tasainen, heinää kasvava niitty joen varressa ja sopivasti viileää tunturien varjossa nukkumista ajatellen. Jokeen yhtyi siinä kohtaa etelästä laskeva pieni joki. Kalastelua ajatellen Vartsajoki on matala ja kivikkoinen.

Vartsajoen maisemia leirin kohdalta

Uudesta päivästä oli taas tulossa lämmin. Jatkoimme matkaa pitkin Vartsajoen pohjoispuolta korkeuseroiltaan vaihtelevassa maastossa nousten harjulle, jossa maisemat olivat paremmat. Virdnibba hallitsi maisemaa kartiomaisella huipullaan. Seurasimme harjuja nousten välillä ylös ja alas. Tulimme ensimmäiselle Vartsajoen suvannoista 720 metrin korkeudessa. Johan alkoi tapahtua. Saimme muutaman 300 gramman taimenen. Totesimme, että taitaa olla taimenen esiintymisen Suomen korkeusennätys. Jatkoimme matkaa joen vartta kokeillen joitakin syvempiä putamia.
Joki muuttui kiviseksi häviten hetkeksi kokonaan näkyvistä, minkä jälkeen tuli taas pieni järvi. Mutuja oli rantavesissä. Täältä kuulemma voisi löytyä mutujen Suomen ennätyskalat.
Joki kääntyi lounaaseen kohti ylänköjärviä, mutta me otimme suunnan Goddelahkuun. Tuntumaksi Vartsajoesta meille jäi, että taimeniakin on.

Vartsajoen saalista

Tierbmekselle
Maasto oli hyväkulkuista nummea nousten loivasti. Olimme jo yli 800 metrin korkeudessa. Matkalla kokeilimme kalaa rakkaisesta Vartsajoen latvajärvestä, mutta mitään merkkiä ei saatu. Pääsimme helposti Goddelahkun kosteikon yli joen niskalta kiviä pitkin.
Tierbmeksen eteläinen laakso tuli eteemme. Kauempana 835-järvien ympäristössä maasto näytti niin vihreältä, että siirsimme leiripaikan oitis Tierbmesvarrin juurelle järviltä itään laskevan pienen joen varteen. Joessa oli kohtalaisesti pieniä tammukoita, jotka tarttuivat hyvin lippaan. Vesi oli vähän maan makuista.

Tierbmesvarrin paremman kakkoshuipun (1024 m) kävimme Markon kanssa huiputtamassa illansuussa. Yllättävän paljon vihreää oli tunturin huipulla suurtunturiksi. Tietysti kävimme ottamassa pakolliset kuvat pohjoisjyrkänteen reunalta, vaikka iltayön Aurinko pilasikin parhaan katselusuunnan pohjoisen tuntureille. Soitettiin pakolliset soitot kavereille ja joimme tonnisten huippujen oluet. Huipulta Marko löysi poron, jonka kaulassa olleen omistajan merkin hän otti talteen. Alarinteeltä yhytimme keräkurmitsan, joka varoitteli poikasiaan.

Ailakalle
Seuraava päivä valkeni taas aurinkoisena ja oli odotettavissa hikinen patikka Ailakalle. Kiersimme ylängön 835-järvet pohjoispuolelta. Vaikka maa olikin heinää kasvavaa suota rannoilla, ei se upottanut liikaa. Niinpä kiertelimme rantoja rakan ja suon reuna-alueita seuraten. Järvet olivat ainakin pohjoisrannoilta liian matalia kalastettaviksi. Yksinäinen poron vasa tuli vastaan radiopanta kaulassaan kummeksuen outoja kulkijoita.

Tsaddamasjohka Ailakkalahkussa

Maasto alkoi laskea Ailakkalaaksoon. Ruotsin puolen tunturit tulivat näkyviin. Pysyimme Ragahjoen pohjoispuolen rinteellä kulkien aluksi Ailakkapaktia kohden. Biedjogielaan kumpareen jälkeen maasto muuttui soiseksi Tsaddamasjohkaa lähestyttäessä. Pidimme joella tauon kokeillen taimenta. Saimmekin yhden mukaamme.
Maaston muoto vaihteli pienistä soista vaivaiskoivikkoon ja rakkaan matkatessamme kohden Ailakan tupaa. Oli iltapäivä ja Aurinko porotti pahasti kasvoihin ja niskaan. Tuvalla oli pakko ensimmäiseksi mennä uimaan, niin kuuma oli. Vesi oli ehkä 15-asteista. Tuvassakin oli vain 28 astetta. Soittelimme mökkivarauksen Kilpisjärveltä. Muuallakin Suomessa yleistä, runsasta valoa vaativaa kultapiiskua tavattiin paitsi harvakseltaan matkamme varrella, mutta runsaslukuisena Ailakan tuvan edustalta.

Ailakan tuvalla

Illan suussa lähdimme kalaan. Länsituulen vuoksi kokeilimme lähinnä lipalla pohjoisrantoja kierrellen. Tärppejä oli joitakin, mutta yhtään kalaa emme saaneet. Yötä myöten tuuli tyyntyi, mutta tuikkeja oli niukasti. Marko yritti perholla yön sydännä, mutta ei tullut saalista.

Kilpisjärvelle
Uusi päivä oli vähintään yhtä kuuma. Aloimme jo kyllästyä loikoiluun. Kilpisjärven terassit kutsuivat. Keskeytimme reissun päivää aikaisemmin ja patikoimme helteessä 7,5 km Ailakkalahteen. Marko lähti tuvalta ensin hakemaan autoa lentosatamasta. Matkalla näimme tunturimittarin toukkien lähes totaalisen hävityksen. Lehdettömät tunturikoivut värittivät maisemaa. Muutamiin puihin oli tosin kasvanut uudet hiirenkorvat varasilmuista. Polku oli paikoin pahasti mutainen runsaiden sateiden vuoksi ja purot tulvivat hidastaen matkaamme. Neljä poroaitaakin piti selvittää. Markon saavuttua autolla Ailakkalahteen meitä odotti yllätys. - Saimme pahimpaan janoon olutta.

Tunturimittarin toukkien syömiä tunturikoivuja

Oli iltapäivä, kävimme kaupassa ja majoituimme Haltinmaan uusiin mökkeihin. Mökit ovat kaupan lähellä ja ovat kilpailukykyisiä paikallisiin hintoihin nähden. Niiden yhteydessä on pieni ravintola, baari ja terassi. Ensin tietysti saunottiin mökin saunassa. Söimme ravintolassa tukevan buffet-aterian. Aurinkoinen ilta meni terassilla istuen. Tierbmesvarrilta löytyneen poromerkin omistajan nimi selvisi, ja paluumatkalla poikkesimme Puosujärvellä kertomassa asiasta.
Taas tehtiin hieno reissu mukavassa seurassa Yliperällä akkuja ladaten.

teksti ja kuvat: Hannu Koivisto

Lisää kuvia Rommaenon reissusta
Reittikartta Vartsajokilaaksosta.
Koordinaatteja Käsivarresta OziExplorerin wpt-muodossa. Tähdellä merkityt pisteet ovat maastosta mitattuja.