Ensimmäinen ja ainoa kosketukseni Yliperän talviseen luontoon syntyi luontokerhossa. Rajojen kokeilu oli retken ajatus nuoria ajatellen. Porukka kun oli 15-vuotiaita, niin vaativuuskin oli suunniteltava tätä ajatellen. Telttareissua en uskaltanut ajatella, mutta päivämatkan päässä oleva varaustupa tuntui hyvältä kohteelta. Matka Saarijärvelle 20 asteen pakkasessa oli sopivan vaativa olosuhteisiin nähden. Teimme reissun hiihtoloman aikaan helmikuun lopussa. Kouluaikaan muita yhtä pitkiä lomia kun ei kevättalvella ole. Olimme varanneet Saarijärven varaustuvan kolmeksi päiväksi ja paluuta varten mökin retkeilykeskuksesta. Mukaan lähtivät lisäkseni ysiläiset Marko, Arttu ja Kalle. Tavarat mahtuivat hyvin autooni ja matka kohti Kilpisjärveä saattoi alkaa.
Aurinko paistoi ja pakkasta oli 10-15 astetta, kun lähdimme Kilpisjärveltä moottorikelkoilla ajettua Kalottireittiä pitkin suksilla kohti tunturimaisemia. Ylhäällä tunturissa maisemat peittyivät sumun sekaan ja näkyvyys oli huono. Matkan korkeimmalla kohdalla Masetvarrilla pidimme tauon keittämällä trangialla lämmintä maitokaakaota lumesta vettä sulattamalla. Tuuli ja pakkanen tekivät olon kylmäksi, mutta paleltumia ei syntynyt. Niistä oli pidettävä koko ajan huolta.
Saavuimme Saarijärven varaustuvalle ongelmitta. Tuvassa saimme olla omissa oloissa koko ajan. Sää jatkui sumuisena. Maisema näytti valkealta kaikkialla. Teimme pieniä hiihtoretkiä mm. 4 km päähän Salmikuruun, mutta 20 asteen pakkasen vuoksi pysyttelimme sisällä lepäillen, ruokia tehden ja korttipelejä pelaten.

Paluumatka sujui helposti aurinkoisessa pakkassäässä alamäkeä lasketellen autolle ja kohti retkeilykeskusta. Mökkimajoituksen olimme varanneet etukäteen. Mökille menevä tie oli kuja, jonka molemmin puolin oli yli 1,5 metriä lunta. Olipa sekin kokemus. Saunottiin retkeilykeskuksen saunassa ja vietettiin mukava ilta mökissä syöden ja korttipelejä pelaten.

Kuva. Saarijärven tuvalla


Kuva. Kevätauringon loistetta tunturissa.

Kuva. Takaisin Kilpisjärvellä.