Somaksen vaellus


Maisema Toskalharjilta Valtijoelle, oikealla Bumbovarri

4.7.
Kello on 19.00 ja kolmen hengen vakioporukkamme Tuulalla täydennettynä on valmiina Kilpisjärven matkailuhotellin vieressä odottamassa OH-HOH helikopterikyytiä Somakselle.
Matka sujui ongelmitta ja majoituimme Kobmajoen tuvalle, entiselle Somaksen tuvalle, joka on siirretty uuteen paikkaan. Tuvan sijainti on Kobmajoen ja karttaan merkityn vanhan poroaidan leikkauskohdassa. Uusi poroaita sijaitsee tuvalta pari kilometriä pohjoiseen.


Somaksen retkikunta Kobmman tuvalla

Ekan päivän olimme varanneet tuvalla oleiluun ja Ridnitsohkan sekä Ruvnaoaivin huiputtamiseen. Matka jatkuisi Valtijokea seuraten Poroenon kahlaamolle, Harrijärville ja edelleen Tierbmesjohkalle ja sieltä Tierbmesvarrin itäpuolelta kiertäen Ailakkajärvelle. Reitin valinnalla halusimme kiertää Kalottireitin ihmisvirrat.
Suurin ongelma etukäteen oli Poroenon ylittäminen kartan tiedoista poiketen oikean kahlaamon (kartta) kohdalta 0,5 km vastavirtaan karttaan merkitystä kahlaamosta. Haimme netistä kaiken mahdollisen tiedon paikasta, ja se rohkaisi meitä yrittämään kaiken uhalla päästä Poroenon kahlaamosta yli. Vaihtoehtoinen reitti olisi kulkenut Venemaan kahlaamon kautta paikasta, jota ei ole merkitty karttaan, vaikka onkin hyvä ylityspaikka. Saimme tiedon Venemaasta aiemmalla reissulla Toskalin kalastajilta. Venemaan kahlaamo (kartta) sijaitsee pohjoisrannalta katsoen "kolmen koivun kohdalla" kartassa olevan lompolon länsireunan kohdalla. Paikalla on vettä tasaisesti polviin asti, virta on mieto, joki on tosin leveä. Isoimpia kiviä voi kahlattaessa kiertää.


Kahlaamo Valtijoen keskijuoksulla

VALTIJOKI
Maisemiltaan Valtijoen laakso on pääosin helppokulkuista nummea, harjujen halkomaa seutua, eikä telttapaikoista ole puutetta. Tunnetuin harju Poroharju alkaa Somasjärvestä ja ulottuu pitkin Valtijoen vartta Poroenon eteläpuolelle. Kokonaisputousta Somasjärvestä Porojärvelle tulee noin 150 metriä eli metri jokaista sataa metriä kohden. Kalastoltaan joki on rikas, sillä joesta tavoittaa kaikkia Käsivarressa tavattavia kalalajeja. Vanhaan karttaan (uusi Käsivarren kartta 1:50000 on ilmestynyt v. 2002 ja on GPS-käyttäjiä ajatellen KKJ27 koordinaattijärjestelmän mukainen) merkityt Valtijoen kahluupaikat voi unohtaa ja niiden asemesta joki voidaan ylittää monesta paikkaa kastelematta polvia matalan veden aikana. Ylitimme joen kilometri yläjuoksulle päin vanhaan karttaan merkitystä joen keskivaiheilla olevasta kahlaamosta (kartta). Vielä parempi paikka löytyi meidän käyttämästä ylityspaikasta 300 m alempana. Kartassa z-mutkan jälkeen joen keskellä on pieni saareke, joka ei näy kartassa, mutta johon johtaa hiekkariutta molemmilta puolilta.
Ilmeisesti mennyt talvi oli vähäluminen, kun lumilaikkuja oli ajankohtaan nähden vähän ja vedet olivat alhaalla. Kokeilimme ensi kertaa Yliperällä jokasään maastosandaaleja jokien ylityksissä, ja ne osoittautuivat erinomaisiksi. Vaikka vesi onkin kylmää, jalat tottuvat siihen nopeasti. Maastokenkien lisäksi muita jalkineita ei tarvittu.


Kobmajoki

5.7.
Eka päivä Kobmajoen tuvalla alkoi sateilla, ja pilvet olivat niin alhaalla, ettei Ridnille menoa kannattanut ajatella. Kokeilimme tuvan lähellä olevista putamista kalan tuloa saamatta mitään. Iltapäivällä sade hellitti, mutta pilvet olivat edelleen alhaalla ja kova pohjoistuuli puhalsi. Marko ja Henrik päättivät kuitenkin yrittää huiputusta sumussa ja rajan pinnassa olevan Ruvnaoaivin (1239 m) saivatkin käydyksi. Ridnitsohka sen sijaan piti vielä pintansa.


Valtijoki puhkaisee Poroharjun läpi

6.7. VALTIJOELLA
Siirryimme joen vartta alaspäin seitsemän kilometriä aurinkoisessa säässä ja ylitimme Valtijoen. Telttapaikat löytyivät Poroharjun juurelta joen partaalta. Oli iltapäivä ja suvantopaikoissa tuikut ilmoittivat raudun olevan syönnillä. Pieni musta perho tai lippa toivat mukavasti rautua, jotka paistettiin vartaissa nuotiolla. Vaikka kunnon puuta ei olekaan, kuivat vaivaiskoivun oksat palavat yllättävän hyvin. Vaikka päivällä oli lämmintä, yöllä lämpötila teltassa putosi nollaan auringon kadottua Valtivaaran taakse.


Poroharjulla


Toskalharjin 1028m huiputus

7.7.
Pidimme vaelluksessa taukopäivän. Kalastuksen ohessa huiputimme lämpimässä säässä Toskalharjin karttaan merkitsemättömän 1080 m huipun. Toisena retkivaihtoehtona meillä oli Muoddajärvellä käynti, mutta se jäi tekemättä.


Poroenon yli johtava kiviriutta etelärannalta katsottuna

8.7. POROENON YLITYS
Ratkaiseva päivä reissumme onnistumisen suhteen koitti turhan lämpimänä - varjossa oli 20 astetta. Matkaa seuraavaan leiriin Harrijärville oli 14 km ja Poroenokin piti ylittää. Eno kerää kaikki Käsivarren ylimmiltä tuntureilta laskevat vedet, on leveä, vuolas virta, eikä sen ylittäminen oikean kahlaamon kohdaltakaan ole helppoa, kun pohja on kaikkea muuta kuin pitävä. Joissakin kohdin se on valkeaa hiekkaa, jossa on helppo astua, mutta suurin osa siitä on pientä tai keskisuurta kiveä, jonka pinta on liukas. Kahluusauvoilla tasapainon ylläpitäminen onnistuu kyllä. Niitä saattaa olla jätettynä rannoillekin, mutta varminta on etsiä oma tunturikoivukeppi tai kaksi mukaan jokea lähestyttäessä. Kahlaamo on 130 m leveä, joten aikaa sen ylittämiseen menee tovin. Pohjoisrannan koordinaatit ovat eri koordinaattijärjestelmissä KKJ: 7683057 - 3286246, WGS84: 69° 08.65540' - 21° 36.72060' ja TM35FIN: 7679852 - 286160. Alkukesästä talven lumien sulaminen lisää vesimäärää, kesällä taas sateet vaikuttavat paljonkin veden korkeuteen.
Valitsimme kulkureitiksi riutan yläreunan, jossa syvyyttä oli polviin ja korkeintaan reisiin asti. Aika syvällä jouduimme siis kahlaamaan. Sandaalien karkeakuvioinen pohja antoi hyvin pitoa, mutta koko ajan piti varoa astumasta isojen kivien päälle. Pohjoisrannan tuntumassa voimakasvirtainen ränni ei ollut meistä mahdoton ongelma. Hyvän tasapainon ylläpitämiseksi reitin valinta on tehtävä huolella. Rinkan sisältö oli kullakin huolellisesti suojattu muovipusseihin mahdollisen kaatumisen varalta. Hyvin kuitenkin selvittiin. Hyvä vinkki vähänkin epävarmoille kahlaajille: "Kaksi kahuluusauvaa on parempi kuin yksi."
Rannalla pidetyn rentouttavan kahvitauon jälkeen matka jatkui pajua ja vaivaiskoivua kasvavassa, paahteisessa Poroenon laaksossa nousten kohti Janttaria. Kiersimme tunturin eteläpuolelta kohti Harrijärviä, jonne tulimme illan suussa. Teltan paikat löytyivät, mutta järvi oli pettymys. Rannat olivat matalat, vesi oli limaista ja juomaveden saanti hankalaa. Harrin saannin suhteen järvi tosin on Käsivarren parhaita vesiä.

9.7. TIERBMESJOELLE
Päivä valkeni pilvisenä. Aamupalan syötyämme suuntasimme matkan Harroaivin ja Juovavaaran välistä länteen kohti Kaitsajokea. Maasto oli varsin helppokulkuista, paikoin vaivaiskoivujen peittämää nummea. Poromiesten polkujakin löytyi.


Kaitsajoen ylityspaikka

Kaitsajoki osoittautui hankalaksi joeksi ylittää alajuoksulta. Isojen liukkaiden pohjakivien yli kahlaaminen on aina hankalaa. Pääsee joen yli kiviä pitkin kuivin jaloinkin. Paikka löytyi kartalla korkeuspisteiden 673.3 ja 620.6 välistä joen leveästä kohdasta. Joen rannat ovat osin pajuryteikön peittämiä.
Pysyttelimme polulla Kohpevarrin rinteellä tunturikoivuvyöhykkeen yläpuolella mahdollisimman kauan, ja laskeuduimme Tierbmesjohkan varteen. Leirin pystytimme puurajan länsipuolelle putaman rantaan. Nyt telttapaikoista ei ollut pulaa, mutta mäkäriä oli kiusaksi asti. Väsymys alkoi painaa itse kunkin mieltä.

10.7.
Pidimme sateisen välipäivän leväten ja latautuen loppumatkaan. Ukkonenkin jyrähteli. Kalastuksen suhteen putamat osoittautuivat mataliksi. Ilmeisesti hauki jyräytti eka heitolla Markon Tonyyn, mutta siima katkesi hampaissa. Muuta kalaa emme saaneet. Sää oli liian tuulinen perhosteluunkin. Kännykät eivät toimineet vielä tässäkään paikassa, vaikka Polloskielaksen rinteeltä jo näkyy Saanalle. Illalla alkoi Jäämeri taas näyttää oikkunsa ja sumupilveä työntyi Tierbmeksen laaksosta peittäen korkeimmat tunturit.

11.7. TAKAISIN KILPISJÄRVELLE
Heräsimme varhain aamulla, jotta voisimme käyttää hyväksi aamun viileyden matkalla Ailakkajärvelle, mutta maisemat olivatkin sumun peittämät. Emme tohtineet nousta ylös tunturiin, vaan otimme varman suunnan kohti Tierbmeksen tupaa. Tierbmesjohkan niskalta pääsee kiviä pitkin joen yli kuivin jaloin.
Tuvan vieressä pidetyn kahvitauon jälkeen otimme suunnan Kilpisjärvelle. Pikkukuovi saatteli meitä poikasiaan varoitellen eteenpäin. Sumu pysyi yllämme sitkeästi. Matkalla alkoi kunnon vesisade, joka kasteli meidät läpikotaisin, mutta se vain lisäsi vauhtiamme.
Kävelimme sinä päivänä kahdeksan tunnin aikana yhteensä 21 km.


Kilpisjärven Retkeilykeskus

Majoituimme retkeilykeskukseen, saunottiin, syötiin ja vietettiin rattoisa ilta. Oli taas mukava palata akut täynnä onnistuneelta Lapin reissulta.

teksti ja kuvat: Hannu Koivisto